lauantai 1. syyskuuta 2018

Syyskauden työharjoittelija Riikka esittäytyy

Rantakyla Group syyskauden 2018 työharjoittelija


Syyskauden työharjoittelija Riikka Rantakyla Group
Heippa! 
Täällä kirjoittelee Rantakyla Groupin syyskauden 2018 työharjoittelija. Olen kotoisin kolmen jiin Kajjjaanista, ja opiskelen edellä mainitussa kaupungissa Kajaanin Ammattikorkeakoulussa kolmatta vuotta liiketaloutta. Jouluna 2019 minusta pitäisi tulla uunituore taloushallinnon ja juridiikan tradenomi.

Lukion jälkeen

Valmistuttuani lukiosta kesällä 2016 aloin miettiä mitä haluaisin elämältäni. Ystäväni jatkoivat opiskelujaan hieman isompiin kaupunkeihin kuten Jyväskylään, Ouluun ja Tampereelle. Silloisen elämäntilanteeni ja mukavuudenhaluisuuteni vuoksi päätin jäädä tuttuun ja turvalliseen kotikaupunkiini, enkä ole kyllä juurikaan katunut päätöstä. Toki halu isompiin kaupunkeihin ajoittain on kova, mutta arvostan kotikaupunkini tarjoamia mahdollisuuksia.
Fuengirola kaktukset
Kuitenkin toisen vuoden amk-tutkintovuoteni käynnistyttyä, puheet alkoivat nykyhetken 2018 syksyn pidemmästä viiden kuukauden kestoisesta harjoittelu ajanjaksosta. Automaattisesti ajattelin, että haen tuttuun ja turvalliseen työpaikkaan Kajaanissa, kunnes jostain juolahti mieleeni työharjoittelu ulkomailla



Rantakyla Group vuokra-asunnot ovat Mijas Pueblon lähettyvilläMinäkö ulkomaille?

Ensin ajattelin tyrmistyneenä – minäkö? Pyöritin ajatusta mielessäni yhden – kyllä – yhden yön, ja asia oli päätetty. Seuraavana päivänä puhkuin intoa ja esitin asian opiskelutovereilleni, ja sain kahmittua kaksi heistä mukaani Andalusiaan. Nyt oli minunkin aikani lähteä kokeilemaan siipiäni hieman kauemmas kotikaupungistani, kerralla hieman isommalla harppauksella.

Fuengirolaan! 

Kaksi kertaa aiemmin lomaviikon Fuengirolassa viettäneenä, valinta maan, ja kaupungin suhteen oli helppo. Minusta on ihastuttavaa, minkälaisen yhteisön me suomalaiset luomme tähän kaupunkiin. Minullakin on asunnossani kaksi suomalaista naapuria, joille voin sanoa ”huomenta” aamulla koiraa käyttäessäni. (Pois jättämättä ruisleivän ostomahdollisuutta.)
Rantakyla Group lomahuoneistot sijaitsevat ravintoloiden lähettyvillä
Olen aivan rakastunut tähän kaupunkiin, ja vaikka minulla on vielä paljon oppimatta, näkemättä ja kokematta, minulle on muodostunut jo eheä kokonaiskuva Fuengirolasta mukaan lukien sen erilaset kaupunginosat, pitkät rannat, helpot julkisen liikenteen palvelut, viehättävät kahvilat, ja trendikkäät liikkeet. Ja vaikka olinkin alussa hieman huolissani peruspalveluista, niin nekin ovat tulleet jo tutuiksi, ja toimivat moitteettomasti. Melkein kaiken palvelun voin saada myös halutessani suomen kielellä. Mielessäni pyörähti jo eräs päivä joulukuussa päivämäärättyjen paluulentojeni olemassaolo, josta yllättävää itsellenikin harmistuin – kukapa täällä ei viihtyisi!


Työharjoittelu Rantakyla Groupissa

Harjoittelupaikkaani etsiessä mieleeni jäi vahvasti nykyisen harjoittelutyöpaikkani Rantakyla Groupin sivustot, jossa oli niin selkeästi ’harjoittelijat’ -osio; miten haetaan, kuka saa hakea sekä työnkuva. Tästä innostuin heti, otin yhteyttä, ja lähetin esittelyvideon itsestäni. Tällä hetkellä tätä blogitekstiä kirjoittaessani mietin, että ilmeisesti tein jotain oikein – vaikka esittelyvideon teko aiheuttikin minulle ennenaikaisia harmaita hiuksia, se oli paljon haastavampaa kuin olin koskaan kuvitellut!


Rantakylan lomahuoneistot sijaitsevat rannan läheisyydessä
Työnkuvani Rantakyla Group:ssa on erittäin monipuolinen, johon olen erittäin tyytyväinen. Työharjoittelu ajanjaksoltani haen uutta näkökulmaa toimisto- ja kiinteistönvälitys alaan (loma- ja vuokrahuoneistot), sekä kykyä toimia kansainvälisessä ympäristössä. Vaikka tiedostan asemani harjoittelijana yrityksessä, minut on otettu niin avomielisesti ja tasa-arvoisesti vastaan, etten voisi olla tyytyväisempi tilanteeseeni. Toivon että voin jättää myös jotain itsestäni tänne vastineeksi. Jos sinulla (opiskelijalla) on mahdollisuus tilaisuudelle, niin jo tämän kokemuksen jälkeen en voi muuta kuin suositella, ja sanoa että tee se.

Aika liitää!

Harjoitteluani on kulunut jo kuukausi, joka ei kyllä aivan siltä tunnu, aika on mennyt aivan silmänräpäyksessä, ja tuntuu että tulevat neljä kuukautta lipuvat jo sormieni välistä. Mutta niin kai se on, että aika liitää, kun sitä vähiten toivoisi. Joka tapauksessa odotan innolla tulevia kuukausia ja toivon että törmäämme juuri starttaavalla talvikaudella!
Syyskaudella Rantakyla Group työharjoittelija



- Riikka - 





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti