tiistai 12. kesäkuuta 2018

Rantakyla Group, vuokra asuntojen välittäjän, yritysblogin aloittaminen

Yritysblogi vuokra asuntojen välityksestä Fuengirolassa

Päätimme, että nyt oli hyvä aika aloittaa Rantakyla Group:n yritysblogin kirjoittaminen, ja sallia asiakkaidemme kurkistaa yrityksemme verhojen taakse, kurkkimaan hieman meidän arkeemme.

Miksi juuri nyt blogin perustaminen tuli ajankohtaiseksi, niin siihen vaikutti moni seikka. Muutama asiakaamme oli jo aiemmin kysellyt blogimme olemassaolon perään, ja me vain olimme lykäneet ja lykäneet asiaa - talvikaudella täällä toimistollamme  käy sellainen asiakashulina, että jo pelkkä blogin suunnitteluajatuskin sai pääni kivistämään.  Kesäkausi on meillä huomattavasti rauhallisempaa, loma-asuntoja ja vuokrahuoneistoja (ja huoneistohotelleja) tiedustellaan huomattavasti vähemmän kuin talvikaudella joten näin kesällä on enemmän aikaa hoidella rästitöitä (ja niitähän kerääntyy). Digitaalisen markkinoinnin opintoni Madridin yliopistossa (Universidad Rey Juan Carlos & Business School) olivat mukavasti edenneet siihen vaiheeseen, että pystyin käyttämään  hyväkseni jo opittuja digiasioita.

Joten tässä sitä ollaan, ensimmäistä postausta vääntämässä. Yrityksemme esittely löytyy Meidän Tarinanamme Our Story-osiosta, käyhän tutustumassa meihin sielläkin.

näkymä Rantakyla Group lomahuoneistosta Fuengirolan satamaan ja rantaan
Rantakyla kotisivut

Sivuston kivulias synty

Jos aiemmin olinkin kuvitellut, että tämä blogin luonti ja pitäminen tulisi olemaan helppoa (sen kun vain luodaan blogialusta ja sitten  kirjoittelemaan - kyllähän sitä äidinkielen yo-kirjoituksien ällällä tekstiä aikaan saadaan), niin karvaasti sain vetää kuvitelmani takaisin. Jo pelkkä blogialustan valitseminen vei minulta useamman päivän - piti löytää  riittävän helppokäyttöinen (voin sanoa ettei sellaisia ole tällaiselle yli viisikymppiselle ei-digi-natiiville) ja monipuolinen alusta.
Ja siitä yo-kokeen ällästäkin on jo aikaa 35 vuotta...
Blogin nimen Muuttolinnut Rantakylassa keksiminen oli kohtuullisen helppoa (ainoa helppo asia koko projektissa) - mukavasti saimme yhdisteltyä Muuttolinnut yrityksemme nimeen. Muuttolintujahan suurin osa asiakkaistamme on, lentävät joka vuosi runsain joukoin tänne Etelä-Espanjaan Suomen talvea pakoon.

Sitten oli siis blogialusta luotu ja nimi keksitty, ja kirjoituskyhäelmiä (ajatuksia) vähän pöytälaatikkoon varattu (ohjeissa sanotaan, että "luonnostele 3-4 kirjoitusta ennen blogin avaamista").  Nyt sitten täytyi perehtyä tekniseen puoleen. Sanooko teille mitään SEO (Search Engine Optimization) eli hakukoneoptimointi? Entä Metatiedot, linkitykset, avainsanatutkimukset?
Apua! Optimoi osoiterakenne! 
Ilman Panadolia ja Digitaalisen Markkinoinin opintojani en tästä teknologian sekasotkusta olisi kyllä ikinä selvinnyt.
Ja saadaan nähdä tulevaisuudessa löytävätkö sittenkään Googlen hakukoneen pikkuiset spider:t eli hämähäkit tänne meidän MuuttolinnutRantaKylassa-sivustolle, vai jäämmekö paitsioon emmekä löydy ikinä digiavaruudesta (jokaisen bloggaajan painajainen - katoan eikä kukaan löydä minua).  Millä näitä hämähäkkejä siis houkutellaan? Eläinproteiinilla, ainakin Wikipedian tietojen mukaan.
Ehei, ei proteiinia tänne, vaan sivuston tulee olla sivuston kävijöille (ei siis meille, vaan teille) relevantti ja tärkeä (hakukoneoptimoinnin päämäärä).
Jaaha - naisen logiikalla ajateltuna, kuulkaahan hyvät asiakkaamme ja lukijamme:
Tämä asia on nyt sitten teidän lukijoiden käsissä. Tuokaa siis tänne paljon niitä hämähäkkejä.
Meniköhän tämä nyt ihan oikein? Pitäsikö minun keskittyä enemmän Fuengirolan  loma- ja vuokrahuoneistojen markkinointiin ja jättää digiteknologia ammattilaisille?

Rantakyla, vuokrahuoneistot ja huoneistohotellit, yrityksen virallinen joulukuva

Lopuksi keräsin tähän hieman blogisanastoa -ei vain teille vaan myös itselleni.

Bloggaaja, bloggari
Henkilö, joka kirjoittaa blogia.
Bloggaaminen
Blogin kirjoittaminen.
Blogi
Päiväkirjamainen sivusto, jota päivitetään säännöllisesti.
Blogialusta 
Ohjelmisto, jolla blogi luodaan.
Blogilista
Blogilista.fi on suomalaisten blogien hakemisto.
Blogiportaali
Sivusto tai palvelin, jossa on blogeja.
Blogistania / blogoslavia
Kts. blogosfääri.
Blogosfääri Blogosfääri (engl. blogosphere) eli blogimaailma muodostuu kaikista blogeista ja niiden välisestä vuorovaikutuksesta
Vloggaaja
Videobloggaaja.
Postaus
Blogimerkintä. Postaus on yksi tekstikokonaisuus blogissa.

Hyvää alkanutta kesää teille kaikille!
- Elise -      
  
kuvat Rantakyla Group

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti