SEITSEMÄS TALVI FUENGIROLASSA
Olemme eläkeläispariskunta, joka on viettänyt jo seitsemän talvea Fuengirolassa.
Koronan iskiessä maailmaan kevällä 2020,
jouduimme lähtemään Suomeen kuukautta ennen aiottua aikaisemmin lockdown’ in
suljettua meidät neljän seinän sisälle.
Uusi matka Fuengirolaan oli varattu 01.10.2020 Norwegian’lta, mutta lentoyhtiöhän peruutti kaikki syksyn matkat tänne. Finnair kuitenkin lentää Malagaan kaksi kertaa viikossa ja uuden lentomatkan varasimme 07.10. 2020. Norski palautti peruuntuneen lennon rahat takaisin ja Finnair oli satasen verran halvempi.
Tuttu asunto keskellä kaupunkia oli varattu Rantakylältä jo aikaa sitten.
Ystävien reaktio lähtöömme
Ystävät ja tuttavat olivat jonkin verran kauhuissaan siitä kuinka uskalsimme lähteä tänne "koronapesäkkeeseen". Espanja on suuri maa ja tiesimme, että tilanne Madridissa oli aivan erilainen kuin täällä pienessä Fuengirolassa.
Vaikka olemme riski-ikäisiä, olemme kuitenkin perusterveitä ja pidämme järjen päässä. Jos pelko hallitsee koko ajan mieltä, jää elämä elämättä, eikä vuosia ole enää tuhlattavissa.Täällä on todella rauhallista, kun ”bileturistit” ovat jääneet kotimaahansa. Ulkonaliikkumiskielto on nyt klo 22-07 ja baarit ja ravintolat sulkevat ovensa kello 18. Rajoitukset ovat toistaiseksi voimassa kaksi viikkoa (23.11.2020 saakka) ja toivottavasti ne hillitsevät iltaista juhlimisintoa.
Kaupat ja liikeet
Olin viime viikolla englantilaisten pitämässä
Salon Variete’s Theatressa ja siellä oli lähes sotilaallinen, mutta
ystävällinen komento.
Saliin mahtuu varmaan liki 200 ihmistä, nyt meitä oli
korkeintaan 50. Yleisö ohjattiin sisään
kolmesta eri puolilla taloa sijaitsevasta ovesta. Kuume mitattiin, käsiin
suihkutettiin käsidesiä ja paikalle ohjattiin sanoilla: Thank you, darling.
Voi, kuinka lämmin ja kotoinen olo tulikaan 😀
Kasvomaskin alla tuntuu turvalliselta
Tuttavat ja ystävät ovat jääneet kotimaahan koronan pelossa, mutta ei täällä mielestäni ole sen kummempaa vaaraa viruksesta kuin sielläkään. Maskia pitää käyttää joka paikassa, mutta se on pieni hinta siitä, että valoa, aurinkoa ja lämpöä saa sielun kyllyydestä. Maskin alla tuntuu ihmeen turvalliselta. Käsien desinfiointi ja turvavälit ovat ahkerassa käytössä.
Kiitos kirjoituksestasi. Olen monessa samaa mieltä. Hyvää jatkoa.
VastaaPoista